Uutiset

AURINGOSTA VOIMAA – AURINKOSÄHKÖJÄRJESTELMÄMME ENSIMMÄINEN VUOSI

Vuosi on kulunut siitä, kun yrityksemme katolle Lahdessa asennettiin aurinkosähköjärjestelmä. Aurinkovoimalamme on nyt kertaalleen nähnyt kaikki neljä vuodenaikaa, ja me olemme seuranneet sen tehoa ja sähköntuotantoa tarkalla silmällä.

Ymmärtääkseni 1152 aurinkopaneelin ja 11 invertterin järjestelmämme on Päijät-Hämeen suurin teollisuuslaitoksen käytössä oleva aurinkosähköjärjestelmä. Sen maksimaalinen teho on yli 300 kWp, josta keskimäärin 75 % on tullut hyödynnetyksi kuluneen vuoden aikana. Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä? Valotan tässä muutamia keskeisiä lukuja ensimmäisestä vuodestamme aurinkoenergian tuottajina ja käyttäjinä. 

AURINKOENERGIA POHJOISILLA LEVEYKSILLÄ

Neljä vuodenaikaa on osa Suomen taianomaisuutta. Mielikuviin Suomesta ovat perinteisesti kuuluneet ruska, lumiset talvet, kevään vehreys ja kesän yöttömät yöt. Idyllistä, totta kai – mutta vaihtuvat vuodenajat merkitsevät myös vaihtelevaa auringonpaisteen määrää. Tämä luonnollisesti heijastuu myös aurinkoenergian tuotantoomme. Kuukausittainen aurinkosähkön tuotantomme ylittää kesäkuukausina 45 000 kWh, kiitos pitkien päivien. Mutta kelataan takaisin maaliskuulle, ja tuo luku puolittuu. Talvikuukausina tarina on vielä aivan toinen.

Vuoden lyhyimmän ja pisimmän päivän välinen ero on dramaattinen: 13 tuntia ja 44 minuuttia, jos tarkkoja ollaan. Aurinkosähköjärjestelmämme graafit havainnollistavat talvipäivänseisauksen (22.12.2019) ja kesäpäivänseisauksen (21.6.2020) eroa. Alla olevat graafit on itse asiassa skaalattu päivien välisen suuren eron vuoksi: luvut esitetään watteina joulukuussa ja kilowatteina kesäkuussa. Siinä missä kesäkuussa saavutamme yli 24 kilowatin tuotannon usean tunnin ajan, on se joulukuussa korkeimmillaan hetkellisesti klo 13 aikaan noin 0,16 kilowattia (160 wattia). Kun juhannuksena lähestytään puolta yötä, on aurinkoenergiantuotanto edelleen samalla tasolla kuin joulukuisena iltapäivänä. Yötön yö -nimitys on siis tästäkin näkökulmasta juhannukselle varsin osuva.

Solar shortest and longest dates.jpg

[Aurinkoenergian tuotantomme vuoden lyhyimpänä (W) ja pisimpänä (kW) päivänä.]

Onko aurinkoenergian tuotanto Pohjolassa sitten hyödytöntä? Niin ei sentään voida sanoa. Alkuperäiset ekologiset ja taloudelliset syymme aurinkosähköjärjestelmän käyttöönottoon pitävät edelleen pintansa. Ekonomisesta näkökulmasta: aurinkoenergia kattaa merkittävän osan Lahden toimipisteemme – eli pääkonttorin ja päätuotantolaitoksen – energiantarpeesta. Järjestelmän takaisinmaksuaika on noin 12 vuotta mutta aurinkopaneelien käyttöikä on tätä huomattavasti pidempi, jopa 30 vuotta.

Meille aurinkovoimala on järkevä investointi tulevaisuutta ajatellen. Ympäristönäkökulmasta se myös kohtaa arvomaailmamme, onhan yhtenä arvoistamme yksilön, yhteiskunnan ja luonnon kunnioittaminen. Omat tuotteemme ovat 100 % kierrätettäviä, joten niiden valmistuksen mahdollistaminen uusiutuvaa energiaa käyttämällä on meille luonnollinen valinta.

AURINKOENERGIAN LUVUT KONTEKSTIIN

Tyypillinen suomalainen omakotitalo kuluttaa noin 18 000 kWh vuodessa. Aurinkosähköjärjestelmämme tuottaa osapuilleen tämän verran energiaa kevään alkaessa maaliskuussa. Huhtikuussa tuotanto on jo kaksinkertaistunut, kattaen lähes kahden omakotitalon vuosittaisen energiankulutuksen. Kun edetään toukokuuhun ja kesäkuukausiin, luvut jatkavat kasvuaan. Oma henkilöstömme ja vierailijamme ovat usein kovin kiinnostuneita aurinkosähköjärjestelmämme tehosta ja energiantuotannosta, ja vertaus omakotitalon kulutukseen tuntuu usein havainnollistavimmalta esimerkiltä.

Voimme tietysti tarkastella lukuja myös toisenlaisesta näkökulmasta. Toistaiseksi, ensimmäisen vuotensa aikana, aurinkovoimalamme on säästänyt 87 tonnia CO2-päästöissä. Havainnollistetaanpa tätä lukua: 87 tonnin CO2-päästöt vastaavat 10 miljoonan matkapuhelimen latausta vuodessa, tai 350 000 ajokilometriä henkilöautolla. 

Lyhyesti sanottuna, olemme varsin tyytyväisiä ensimmäiseen vuoteemme aurinkoenergian parissa. Investointi on osoittautunut arvoisekseen. Uusiutuvan energian käyttö on tärkeä osa kestävää kehitystämme yhtä lailla kuin vaikkapa kierrätetyn ruostumattoman teräksen osuuden kasvattaminen ja kemikaalikuorman jatkuva vähentäminen. Jos haluat tietää lisää kestävästä kehityksestä Stalatubessa, käy katsomassa nettisivuilta Sustainability-osiotamme.

Toivotan kaikille asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja muille sidosryhmillemme lämmintä, auringon voimistamaa kesää!

Emilia Lempiäinen

Laatu- ja ympäristöpäällikkö Quality and Environment

Ota meihin yhteyttä!