Etusivu Uutiset Stalatube ylsi vuonna 2021 historiansa toiseksi parhaimpaan tulokseen

Stalatube ylsi vuonna 2021 historiansa toiseksi parhaimpaan tulokseen

Ennätyksiä rikkova alkuvuosi turvaa koronan ja Ukrainan sodan tuomaa epävarmuutta

Ruostumattomasta teräksestä putkia, profiileja sekä komponentteja valmistava lahtelainen Stalatube Oy ylsi historiansa toiseksi parhaimpaan vuositulokseen. Vuoden 2021 liikevaihto kipusi 88,8 miljoonaan euroon ja liiketulosta kertyi yhteensä 10,3 miljoonaa euroa. Voitokkaasta toimintavuodesta yritys palkitsi myös koko henkilöstöä jakamalla vuosibonuksen lisäksi myös joulubonuksen. Stalatuben liikevaihdosta 92 % meni vuonna 2021 vientiin.

Viime vuosi oli meille erinomainen ja saavutimme hienoja onnistumisia. Vuonna 2020 alkanut koronapandemia sai meidät polvilleen, mutta rohkeilla ja innovatiivisilla uudistuksilla olemme onnistuneet nostamaan toimintamme uuteen, vahvempaan nousuun, kertoo toimitusjohtaja Sami Packalén.

Vuosi 2022 on alkanut ennätyksiä rikkoen. Helmikuun tulos on yrityksen viisikymmenvuotisen historian kaikkien aikojen paras. Liiketulosta tehtiin helmikuussa 2,6 miljoonaa euroa.

Vahva tilauskanta ja riippumattomuus Venäjän kaupasta lupaavat odottaa hyvää tuloksentekokykyä myös kuluvana vuonna. Erinomaisesti alkanutta vuotta varjostaa kuitenkin edelleen koronan sekä nyt myös Ukrainan sotatilanne. Välillisiä vaikutuksia erityisesti raaka-ainehankintoihin ja logistiikkaan on jo havaittavissa.

Elämme globaalisti jatkuvan muutoksen aikaa, johon meidän on varauduttava. Ketterän strategian ja ammattitaitoisen henkilöstön turvin pystymme reagoimaan nopeastikin yllättäviin muutoksiin. Ennätyksellisen hyvä alkuvuoden tulos sekä vahva tilauskanta ovat erinomainen pohja koko toimintavuodelle, sanoo toimitusjohtaja Packalén.

Stalatuben uuden strategian mukaisesti yhtiö keskittyy tulevaisuudessa vahvasti erityislujien ruostumattomien teräsrakenneputkien, -profiilien ja -jatkojalosteiden valmistamiseen. Hinnalla kilpailtujen bulkkituotteiden sijaan yritys haluaa erottua erityisesti luotettavana ja vastuullisena erikoistuotteiden valmistajana.

Lisätiedot:

Sami Packalén
Toimitusjohtaja
Stalatube Oy
Tel. +358 (0) 50 554 6564
sami.packalen@stalatube.com