Vuosi oli 1976 ja kesäloma koulusta oli juuri alkanut. 15-vuotias Juha Honkanen ehti olla kotona kokonaisen päivän, kunnes isä tuli töiden jälkeen kotiin ja totesi Juhalle, että nyt mennään.
Nyt lähdetään töihin.
Juha lähti. Ensimmäinen lomapäivä ja suoraan työmaalle. Alku ei ollut siloteltu eikä varovainen, vaan sellainen, josta syntyy myöhemmin hyvä tarina kahvipöytään.
Piti olla kaksi viikkoa kesätöissä, mutta sain olla viikon. Sain lopputilin ensimmäisellä viikolla, Juha nauraa.
Syykin jäi mieleen.
Roikuin trukin sorkissa. Piti näyttää, että voimaa riittää.
Lopputili ei kuitenkaan katkaissut uraa, päinvastoin. Seuraavana kesänä Juha kutsuttiin takaisin, ja nyt hän sai olla töissä pidempään. Siitä alkoi matka, joka kesti lähes puoli vuosisataa.
Tuhkakuppeja ja tie putkien pariin
Ammattikouluaikana Juha kävi viikot koulussa ja lauantait hän teki töitä. Silloin Stalalla valmistettiin monenlaista, muun muassa tuhkakuppeja, joissa oli useita työvaiheita. Koulusta Juha valmistui levyseppähitsaajaksi, mutta työelämässä tehtävät löytyivät sieltä, missä tarve oli suurin. Vuonna 1979 hän aloitti levynleikkaajana.
Se oli aika tylsää.
Kun työt levynleikkaajana vähenivät, Juha ohjattiin Stalan putkipuolelle putkien pariin. Hän aloitti putkihiojana ja eteni vaihe vaiheelta kohti vaativampia tehtäviä, pyöröhiomakoneelta nelikulmaputkille ja lopulta hitsausoperaattoriksi.
Kaikki tapahtui tekemisen kautta. Kun oli vaihtelevia hommia, ei tullut tylsää.
Nuorena Juhan ajatus oli, että armeijan jälkeen vaihdetaan työpaikkaa. Kerran Juha kävikin kysymässä töitä muualta, mutta päätös jäi pienestä kiinni.
Viidestä markasta se jäi kiinni.
Yhdestä hallista kuuteen
Kun Juha aloitti Stalan putkipuolella, tuotanto pyöri yhden hallin varassa. Nyt halleja on useita rinnakkain ja linjoja on tullut monta lisää vuosien varrella.
Yksi halli ja hirvet ikkunassa. Siitä se lähti.
(Tehdas oli vielä avoin ympäröivälle luonnolle, eikä aitoja tai kulunvalvontaa ollut.)
Yhdestä hallista kasvoi vuosikymmenten aikana kansainvälinen putkivalmistaja, ja Juha oli mukana lähes jokaisessa vaiheessa. Hän on ajanut eri linjoja, tehnyt asetuksia koneille ja toiminut myös esihenkilötehtävissä.
Ei täällä ole sellaista hommaa, mitä en olisi tehnyt.
Se tarkoittaa myös sitä, että hänen osaamisensa on kulkenut mukana lähes jokaisessa tuotannon kehitysaskeleessa. Yksi Juhan uran selkeistä käännekohdista liittyi vuorotyöhön. Kun vuorot alkoivat tuntua raskailta, Juha sanoi asiasta suoraan. Tilalle tarjoutui uutta.
Vuorotyö alkoi ottaa takaraivoon. Sanoin, että jos en pääse päivävuoroon, lopetan.
Samaan aikaan suunniteltiin leikkaamoa. Juha oli mukana rakentamassa sitä alusta alkaen ja myöhemmin vetämässä toimintaa.
Leikkaamon käyttöönotto on yksi niistä asioista, joista Juha puhuu erityisellä ylpeydellä.
Matkan varrelta on erityisesti jäänyt mieleen leikkaamon avajaiset ja se, kun se saatiin toimimaan.
Ammattitaito syntyy tekemällä
Juha korostaa käytännön oppimista, toistoa ja virheiden kautta kehittymistä. Putken tekeminen opitaan tekemällä. Käytännön osaamista tukee myös Green Belt -koulutus, joka on syventänyt hänen ymmärrystään prosessien hallinnasta ja jatkuvasta parantamisesta.
Putken tekemistä ei opi kirjoista. Sen oppii tekemällä.
Tärkeintä on ymmärtää koko prosessi. Ongelma ei välttämättä ole siellä, missä se näkyy, vaan syytä täytyy etsiä paljon aikaisemmasta vaiheesta.
Virhe näkyy usein vasta myöhemmin. Syy voi olla ihan muualla kuin siinä kohdassa, missä sitä korjataan.
Hyvä tekijä tekee työn niin, ettei sitä tarvitse heti korjata. Aikoinaan romun vähentämisestä, metreistä ja tehokkuudesta palkittiin, ja se kannusti yrittämään hieman enemmän.
Kun pienistä asioista sai vähän lisää, se pisti yrittämään sen napsun enemmän.
Mikä sitoutti vuosikymmeniksi?
Kun Juhalta kysyy, mikä on saanut hänet pysymään Stalalla ja myöhemmin Stalatubella näin pitkään, vastaus on kokonaisuus. Työyhteisö, toimeentulo ja arjen toimivuus kulkevat käsi kädessä.
Mä olen aina lähtenyt aamulla mielelläni töihin.
Viiden vuosikymmenen aikana maailma, tuotanto ja työelämä ovat muuttuneet, mutta tekemisen perusajatus on pysynyt.
Jos teet sen mikä on pakko, olet orja. Mutta jos teet enemmän, olet vapaa.
– Reino Rajamäki (Stalatuben perustaja)
Ajatus tiivistää Juhan asenteen. Hän ei ole jäänyt tekemään vain välttämätöntä, vaan pyrkinyt aina hieman pidemmälle ja sillä mentaliteetillä, ettei muiden tarvitse korjata hänen työtään.
Kapula siirtyy eteenpäin
Nyt Juha on jäämässä eläkkeelle ja kapula siirtyy seuraaville tekijöille. Hän suhtautuu siihen realistisesti ja luottavaisesti.
Kyllä aina löytyy tekijöitä. Ennemmin tai myöhemmin.
Jos hän saisi antaa nuorelle työntekijälle yhden ohjeen, se olisi selkeä.
Sen minkä teet, tee niin hyvin kuin osaat.
Toinen neuvo liittyy kysymiseen. Aikoinaan tehtyyn konemiesoppaaseen kirjoitettiin lause, joka on jäänyt elämään.
Soita, jos et tiedä.
Kun Juha miettii uransa merkitystä, hän sanoo sen suoraan.
Se, mitä olen työelämässä saavuttanut ja taloudellisesti rakentanut, on pitkälti tullut täältä.
Työ on mahdollistanut elämän, rakentanut taloudellisen perustan ja tuonut ystäviä vuosikymmeniksi. Eläkkeelle jääminen tuntuu hyvältä, erityisesti siksi, että se tapahtuu terveenä ja omassa rytmissä.
On hienoa, että pääsen eläkkeelle. Näillä näkymin suht terveenä. Pystyy kävelemään.
Ja miltä tuntuu jättää yritys, jossa on ollut mukana lähes koko aikuisikänsä?
Kädenjälki on ainakin jäänyt ja ei se ainakaan mun takia ole nurin mennyt.
Puoli vuosisataa on pitkä aika. Se on osaamista, joka siirtyy eteenpäin. Se on tekemistä, joka ei jäänyt kesken. Ja ennen kaikkea yksi periaate, joka kantaa seuraavillekin sukupolville.
Tee työ niin hyvin kuin osaat. Ja jos et tiedä, kysy.